ERP digitaalisen muutoksen draiverina
ERP digitaalisen muutoksen draiverina

Projektipäällikkö, ERP & energia (~90k/v)

Ensiluokkainen mahdollisuus vivuta ura seuraavalle levelille

Olemme v. 2013 perustettu työntekijöiden omistama digikehityksen ja projektijohtamisen palveluyhtiö. 

Etsimme NYT omaan organisaatioomme energia-alaa tuntevaa ERP-projektipäällikköä senior konsultiksi ja partneriksi työskentelemään asiakastoimeksiantojen parissa.

Aloitustoimeksiantona toimisi IFS Cloud -päivitysprojekti. Projektissa suoritetaan kilpailutukset Q3/24:n aikana ja toimittajan valinta, suunnittelun ja toteutuksen aloitus Q4/24:n aikana. Projektin arvioidaan valmistuvan vuoden 2026 alussa.

Henkilön tehtävänä on kokonaisvaltainen projektin eri osa-alueiden johtaminen vahvalla muutosjohtamisen näkökulmalla.

Roolissa tehdään tiivistä yhteistyötä useiden toimittajien kanssa koordinoiden ja hallinnoiden budjettia, projektiriskejä, raportointia sekä aikataulua. Henkilön tehtävä on lisäksi varmistaa, että projektissa noudatetaan valittua projektimallia / -menetelmää. Lisäksi roolissa täytyy löytyä tarvittaessa valmiutta haastaa kulloinkin vallitseva tilanne henkilökohtaisella näkemyksellä ja asiantuntemuksella.

Avain menestykseen on joustava asenne ja kyky sopeutua asiakkaan toimintaympäristöön. Tehtävään sopivalla henkilöllä tulisi olla kokemusta onnistuneista toimituksista teknisten tiimien ja kolmannen osapuolen toimittajien muodostamassa kokonaisuudessa. 

Tehtävään sopivalta henkilöltä odotetaan:

  • 8+ vuoden kokemus projektinhallinnasta (vesiputous ja/tai Scrum / SAFe).
  • Asiaankuuluva työhistoria ERP-projektien suunnittelusta ja läpiviennistä. 
  • Ymmärrystä ERP-järjestelmistä odotetaan hallinnan tasolla kattaen esimerkiksi integraatiokokonaisuuden.
  • Tietämystä energia-alan prosesseista, esimerkiksi käytön ja kunnossapidon sekä hankintaketjun ja varastoinnin osalta.
  • Aktiivinen, positiivinen ja yhteistyöhaluinen asenne.
  • Valmiutta työskennellä konsulttina kansainvälisissä ympäristöissä, joissa työkielenä on englanti.
  • Hyvä paineensieto- ja reagointikyky, koska nopeasti kehittyvien tilanteiden käsittelyssä tarvitaan osin heuristisia päätöksiä

Arvostetaan:

  • Tämän toimeksiannon suhteen kokemusta IFS-teknologiasta.
  • Projektinhallinnan sertifioinnit (SAFe Agilist, Prince2, IPMA C/B)
  • Sopiva koulutustausta (ammattikorkeakoulu tai yliopisto)

Aloitus: liukuva

  • Työsopimus: toistaiseksi voimassa oleva, täysiaikainen
  • Lokaatio: pk-seutu ja etätyö 
  • Työkieli: Englanti/Suomi (Finnish language proficiency compulsory)

Katso lisätietoja Atsalea.fi etusivu ja scrollaa kohta "URA"

ATTN: 'Please notice, re. this job we only process applications written in fluent Finnish'.

Etsimme säännöllisesti uusia ammattilaisia etätöihin, semi-etätöihin sekä on-site erityisesti Helsingin ja Tampereen metroalueille.

Jari Viitanen, Recruitment Lead, jari.viitanen()atsalea.fi